Kokonaistehokasta puukauppaa

Puunmyynti

A. Ahlström Osakeyhtiö myy ja markkinoi puuta pienille ja suurille toimijoille kaikkina vuodenaikoina. Yhtiön metsien kokonaispuusto on noin 4 miljoonaa kuutiometriä ja metsien hakkuusuunnite viidenneksen metsien kasvua pienempi.

Vuosittainen hakkuumäärä vaihtelee markkinoista riippuen. Puutavaralajejamme ovat mm. tukki-, kuitu- ja energiapuu. Pystykauppatoimituksemme ovat ammattitaidolla suunniteltuja, toimivia kokonaisuuksia. Toimituskaupassa valttejamme ovat täsmällisyys ja kokonaistehokas toiminta. Myös hankintapuuta myymme ajoittain, mitta- ja laatuvaatimukset tarkasti huomioiden.

PEFC-laatusertifiointi takaa ostajalle, että puu on peräisin kestävän metsätalouden periaatteiden mukaisesti hoidetusta metsästä.

Urakointi

A. Ahlström Osakeyhtiöllä on pitkät perinteet urakanantajana metsäkoneurakoinnin saralla. Omien metsureidemme lisäksi säännöllisesti metsissämme urakoi tai puutamme kaukokuljettaa toistakymmentä luotettavaa koneurakoitsijaa ja toimintaamme sitoutunutta metsäpalveluyrittäjää.



Järjestämme vakinaisille sopimusyrittäjillemme säännöllistä koulutusta ja pyrimme näin tukemaan laatuvastuuta sekä kannustamaan ja kehittämään metsäalan myönteistä kehitystä.

Tutustu TTS – Työtehoseuraan: www.tts.fi